ViTa:n Kympit

Entries tagged as ‘testaus’

Jalat liikkuu, päässä liikkuu…

heinäkuu 10, 2008 · Kommentoi

Pallon kuljetus vauhdissa ja käännösten teko siten, että pallo pysyy matkassa on haastava suoritus. Jos välillä pitää nostaa katse ylös, suojata palloa ja tehdä tilanteen mukaisia ratkaisuja, niin tehtävä käy mutkaisaksi – jopa vuosia jalkapalloa harrastanut juniori menee solmuun.

Liikesarja osina

Suoritus kuuluu jalkapalloilijan perusosaamiseen, jonka voi harjoittelemalla oppia. Vitaajien sunnuntain taitotreeneissä kokeiltiin, mitä pallonkuljetus vaatii. Lähdimme portaittain liikkeelle: ensin liikkuminen ilman palloa, sitten pallo mukana leipomista eri tavoin, kääntymiset, katseet. Kun tämä alkoi sujua, lisäsimme vaikeusastetta liikesarjoilla. Tässä vaiheessa hankaluudet tulivat esiin, kun piti miettiä liikesarjan vaatimuksia ja samanaikaisesti kuljettaa palloa, kääntyillä, pitää katsetta ylhäällä – nopeasti.

Kuljetusharjoitus, kuva Antti Vainio

Taitoharjoittelua lisää 

Taidon hallinta pelitilanteessa edellyttää hyvää liikkumista ja koordinaatiota, nopeita jalkoja ja valpasta mieltä. Näitä asioita on jaksettava hieroa harjoituksissa uudestaan ja uudestaan vaihtelevilla harjoitteilla, eri nopeuksilla ja rytminvaihdoksilla. Pelinomaisuutta unohtamatta.

Jäljittelimme kuljetuksen pelinomaisuutta tötsien ja loppuratkaisun kautta. Suorituksen lopuksi rytminvaihdos ja pystysyöttö seinän kautta itselle. Mielikuvana pelitilanne.

Lopuksi suoritimme Palloliiton taitokilpailun viimeisen osion, joka on Kuljetus ja laukaus. Tulokset olivat tällä kertaa tasaiset. Palaamme teemaan myöhemmin ja katsotaan miten tulokset ovat kehittyneet.

-Raimo

Aiheet: treenaus · vitaajat
Avainsana(t): ,

Vitaajat lähtötestissä

kesäkuu 23, 2008 · 2 kommenttia

Ensimmäisellä kerralla Vitaajat suorittivat lähtötasotestit ponnauttelussa ja kuljetuksessa. Radat oli valittu Palloliiton taitokilpailusääntöjä soveltamalla. Jokainen teki vuorollaan oman henkilökohtaisen pohja-aikansa, jonka parantamista yritetään kuukauden kuluttua (raportit julkaistaan tässä blogissa).

Valmentajan lehtiö

Treenit käynnistettiin sunnuntaina aurinkoisella mutta tuulisella Lasitehtaan nurmella joogalla. Saattaa kuulostaa yllättävältä, mutta kukaan pojista ei ihmetellyt poikkeuksellista “lajivaihtoa”. Jatkossakin teemme joka kerta ensiksi keskittymisharjoituksen. Se ehkäisee levottomuutta ja suuntaa energiaa oikeisiin asioihin.

Pallolämmittelyn jälkeen siirryimme rytmi- ja liikkuvuusharjoitteisiin, jotka kohdistuivat jalkoihin ja lantioon. Tavoitteena oli saada tuntuma seuraavaan osioon, jossa tehtiin käännösharhautuksia pallon kanssa.

Vitaajia kuljetusradan päässä

Sitten oli vuorossa taitokilpailuratoihin ja -sääntöihin tutustuminen, ja lopuksi tempastiin varsinaiset testit. Tässä vaiheessa voin kertoa, että ponnauttelussa tulokset olivat vaatimattomat, mutta kuljetusradalla jokainen sai itselleen kelpo vertailuajan.

Vitaaja-treenit jatkuvat 29.6. klo 14:00-15:30 Lasitehtaan kentällä.

PS. Oma vesipullo mukaan.

Aiheet: kesäharjoittelu · treenaus · vitaajat
Avainsana(t):