Keskustelimme eilen treenien jälkeen kentän laidalla 97-joukkueen valmentajan ja joukkueenjohtajan kanssa 10-11 -vuotiaiden harjoittelusta. Mielenkiintoisia kysymyksiä nousi esiin: pitäisikö ohjelmaan ottaa mukaan voimaharjoittelua ja peruskestävyysjuoksua, miten liikkuvuus kehitttyy ja mitä lapsen elimistössä tapahtuu harjoituksen aikana?
Voimaharjoittelua omalla painolla
Yleisen käsityksen mukaan varsinainen voimaharjoittelu aloitetaan vasta, kun luuston kasvu alkaa tasaantua pituuskasvupyrähdyksen jälkeen eli murrosiän aikoihin. Tätä tukee myös siinä vaiheessa käynnistyvä hormoonitoiminta. Lapsen elimistöä on silti hyvä vahvistaa pienestä pitäen oman kehon painolla eli hyppien, pomppien, kuperkeikoilla, punnerruksilla, kottikärryillä, kuukaten, kontaten…. Monipuolinen kuntopiiri ilman lisäpainoja on ajankohtainen 10-vuotiaalle omalla ajalla suoritettava harjoitus.
Kestävyys eli kuntoharjoittelu on tämän ikäisille pelaajille mielekästä toteuttaa lajinomaisella matalatempoisella liikkumisella. Esim. kerran viikossa 1,5 tunnin treeni, jossa kiinnitetään huomiota kestävyysominaisuuksien harjoittamiseen. Tai mieluummin useamman viikon pituinen jakso, jolloin nopeus ja reaktioharjoitteet jäävät vähemmälle. Talviaika on hyvää peruskuntokautta.
Harjoittelu vaatii lepoa
Harjoituksen aikana lapsen elimistö kuormittuu treenin tempon, keston ja tehokkuuden mukaan. Mitä nopeammalla tempolla, kauemmin tai kovemmalla teholla harjoitellaan, sitä pikemmin energia- ja nestevarastot tyhjentyvät ja lapsi väsyy. Lapsen psyyke rasittuu myös, jonka seurauksena hän mm. menettää keskittymiskykyään.
Harjoituksesta palautuminen eli lepo kehittää elimistön suorituskykyä eli “kuntoa” ja virkistää taas mielen. Suorituskyvyn kehittyminen edellyttää kuitenkin systemaattista harjoittelua vähintään 3-4 kertaa viikossa, jolloin myös riittävällä palautumisella alkaa olla merkitystä. Hyvä ravinto ja kivat fiilikset auttavat asiaa.
Motorisella alueella eli lihashermostossa ja aivoissa tapahtuu pelissä ärsytystä, mikä lisää kokonaisrasitusta. Olen päätynyt menetelmissäni siihen, että 8-12 -vuotiaiden jalkapalloharjoittelun pääpainon tulee tapahtua lajinomaisesti juuri tällä alueella, jolloin lapsen taidot, koordinaatiokyky ja pelin hahmotus kehittyvät parhaiten. Tunne ja tahtotilat sekä visuaalinen reaktio ja kommunikointi sisältyvät myös harjoitteiden tavoitteisiin. Jalkapallo on nopeatempoinen taitolaji, jonka pelaaminen edellyttää paitsi sähäkkää liikkumista ja ketteryyttä niin myös nopeaa ajattelua.
Oma valmennuslinjani
Itse en ole fysioterapeutti enkä ammattivalmentaja, joten näkemykseni eivät ehkä ole kliinisesti tarkkoja. Olen harrastanut liikuntaa monipuolisesti 9-vuotiaasta lähtien. Mukaan mahtuu myös kilpaurheilua uinnissa, hiihdossa, koripallossa, jääkiekossa, yleisurheilussa ja tietenkin jalkapallossa (Rops B ja A-juniorit SM-sarja). Nykyään harrastan maratonjuoksua (3:40 Tukholma 06) ja toimin ViTa:n 98- ja 01-joukkueiden valmentajana. Aloitin valmentamisen 2002.
Olen tutkinut systemaattiseen harjoitteluun vaikuttavia elimistön ja mielen toimintamekanismeja erityisesti lasten liikunnan kannalta. Muutama kurssi ja seminaarikin on tullut käytyä. Palloliiton D-kurssin suoritin 2003-04. Kattavuutta ja pedagogisista tarkkuutta löysin saksalaissyntyisen Horst Weinin opeista. Teknisen lisäpotkun ja taktisen ryhdin sain espanjalaisen Laureano Ruizin kirjasta The Spannish Soccer Coaching Bible. Suuri innoittava kokemus oli myös, kun pääsin tutustumaan FC Barcelonan juniorityöhön syksyllä 2006. Saimme sattumalta poikieni (Anton ja Miro) kanssa seurata myös edustusjoukkueen (Rijkaart, Messi, Ronaldinho, Henry, Pyola…) harjoituksia Camp Noulla. Viime aikoina olen tutustunut tarkemmin Tanoke-systeemiin, josta olen löytänyt paljon uutta ajateltavaa valmentajana.
Olen jatkuvasti kehittänyt omaa valmennusmenetelmääni ja soveltanut uusia vaikutteita joukkueiden harjoitteluun. Uudet valmentajakontaktit ja lukuisat valmennussivut netissä ovat olleet suureksi avuksi tässä työssä.
Oma käsitykseni on, että juniorijalkapallovalmentajilla on liian vähän tietoa liikunnan vaikutuksista lapsen kehitykseen ja eri kehitysvaiheiden huomioimisesta harjoitttelussa. Joka tapauksessa valmentajalla pitää olla selkeä oma valmennuslinja ja käsitys niistä asioista, jonka perusteella linja on valittu. Vain sitä kautta linjaa voi kehittää ja tarkentaa, kun uutta tietoa aletaan soveltaa käytäntöön. Valmentajana en voi vain tyytyä tilaani ja sanoa, että tämä nyt on tämmöistä “lasten puuhastelua”.
Suurin haasteeni valmentajana on luoda puitteet hauskalle, kehittävälle, haastavalle ja ennen kaikkea innostavalle futaamiselle pelaajille, jotka kerta toisensa jälkeen ilmestyvät silmät palaen treenihin ja haluavat kokeilla kentällä nopeuttaan, syöttötaitoaan, kierrepotkua, kotipihalla juuri oppimaansa uutta harhautusta tai ponnauttelutekniikkaa. Kun olen kentällä, niin olen olemassa.
-Raimo
