ViTa:n Kympit

Entries tagged as ‘maalinteko’

Avausmaali K-nummella

toukokuu 16, 2008 · Kommentoi

Pelitällit jatkuivat eilen Kirkkonummella koleassa säässä. Vastassa oli KyIF, joka taisi yllättyä ViTA:n räväkästä aloituksesta. Saimme muutaman harkullisen maalitilanteen, ja muutenkin olimme heti hereillä. Pian kotijoukkue lämpeni ja pelitilanteet tasoittuivat. Peli puuroutui keskelle kenttää, jossa 12 poikaa potki palloa edes takaisin.

 

Taitava KyIF 

Vastustajat malttoivat syöttää hyökkäyspäässä ja se myös tuotti tulosta. Muutenkin kotijoukkueessa oli useita taitavia pelaajia, joiden pallonkäsittelyä oli ilo katsella. (KyIF:n sivuilla kerrotaan, että joukkue on treenannnut talvella Tanokea 3 kertaa viikossa.)

Vita:n joukkue onnistui puolustuspäässä. Vastustajia pidettiin silmällä ja sijoitumisessa oli ajatus mukana. Avaukset lähtivät myös ajoittain laitojen kautta, kuten olemme sopineet. Mikon avauspotkut maalissa olivat hyviä. 

Suurin ongelma meillä oli pelin jatkamisessa keskialueelta ylöspäin. Hyökkäyksiin osallistui yleensä vain yksi pelaaja muiden seisoessa ja toivotellessa hyvää onnea.  Muutamia pitkiä syöttöjä saimme vastaustajan keskikentän läpi ja niistä syntyi jännittäviä tilanteita. Viimeistelyssä olisi tarvittu laukaisutaitoa / terävyyttä / uskoa / onneakin.

 

Kauden avausmaali

Kauden ensimmäinen maali syntyi vapaapotkun jälkitilanteessa. Elemeri antoi vaparin maalille, mokke haparoi ja pallo pomppi Matiakselle, joka tykitti kuulan maalin kattoon! Se oli malliesimerkki, kuinka maalin edessä on toimittava nopeasti ja päättäväisesti. Matias palkittiin ottelun tsempparina. 

Muitakin väläytyksiä nähtiin ottelun aikana: Eeliksen nousut, Tonin puolustuspeli, Niko laiturina, Ollin ja Elmerin juoksupallot ja Anton topparina.

ViTa:n puolustuspeli oli järjestelmällisempää kuin edellisessä ottelussa. Mutta hyökkäyspäässä vaivasi sama yksinyrittäminen. Toivottavasti jatkossa saadaan koko joukkue osallistumaan myös hyökkäyksiin.

-Raimo  

 

 

 

Aiheet: otteluraportit · pelitällit
Avainsana(t):