ViTa:n Kympit

Kisiksen turnaus

syyskuu 9, 2008 · 4 kommenttia

Viikonlopun turnaus alkoi mukavasti, pelit sujuivat mallikkaasti ja vietimme muutenkin hienon päivän Kisakallio urheiluopistolla. Päätöspäivä oli rankka, otteet olivat jo lopen väsyneitä meillä kaikilla. Kokonaisuutena turnaus oli hyvä, toivottavasti myös opettavainen.

Lisää Aarton turnauskuvia ViTa:n sivustolla.

Lauantaina aamuottelussa aloitimme Kasiysi Ritareita vastaan vauhdilla. Syöttelimme ja järjestelimme herkkupaikkoja maalinsuulle. Hallitsimme peliä, mutta Kasiysi siirtyi 1-0 johtoon rankkarista. Jatkoimme reipasta pelaamista ja se tuotti tulosta. Joona vapautti pystysyötöllä Nikon, joka hoiti pallon maaliin. Sama kuvio toistui hetken päästä ja tilanne oli 2-1 meille. Anton vielä riisti pallon vastustajan avauksesta ja siirsi meidät 3-1 johtoon. Kasiysi kavensi lopussa päätösnumeroiksi 3-2.

Mikko palkittiin tsempparina ja Anton reiluna pelaajana.

 Nikon harhautus

Seuraavassa matsin aloitimme taas haipakalla ja pidimme pallon Inkoon IF:n ulottumattomissa. Eelis nousi alakerrasta hyökkäyksen päätteeksi vastustajan maalille ja runnoi pallon väkisin maaliin. Johdimme peliä ensimmäisellä puoliajalla 1-0. Toisella puoliajalla Inkoon tasoitti, ja siihen loppui meidän pelimme. Syötöt olivat huolimattomia, liike pysähtyi ja pelistä katosi ryhti. Inkoon rankaisi lopussa ja voitti pelin 1-2.

Eelis palkittiin tsempparina ja Joona reiluna pelaajana.

pelitilanne Pallo talteen 

Lauantain päätösottelu Nupsia vastaan alkoi jo tuttuun tapaan ViTa:n vahvalla introlla – kovaa ja korkealta. Ensimmäisten 10 minuutina aikana meillä oli useita mansikkapaikkoja, mutta palloa ei saatu sijoitettua siististi sisäsyrjällä maaliin. Nups pääsi käyntiin pikku hiljaa ja samaa tahtia meidän pelimme alkoi hiipua. Nups meni johtoon 1-0. Toisella puoliajalla Nups nosti neljännen miehen hyökkäykseen ja puolustuslinjamme alkoi rakoilla. Lopputulos oli 0-4 Nupsille.

Ottelun tsempparina palkittiin Ali ja reiluna pelaajan Olli.

Sunnuntain aamupelissäkin aloituksemme oli pirteä. Mutta vastustaja Lopa ei siitä hätkähtänyt, vaan otti pelitilan hallintaansa. Vitalaisten nappikset painuivat syvälle Kisakallion tekonurmeen, eikä niitä sieltä oikein enää saatu liikkeelle. Ottelun loppupuolella Anton teki meidän maalimme, joka jäi koko päivän ainokaiseksi. Ottelun voitti Lopa 1-7.

Ottelun tsempparina palkittiin Anton ja reiluna pelaajana (kuka?)

Seuraavassa ottelussa otteemme oli huttuista jo alussa. Kiva oli kuitenkin nähdä, että uudet pelaajamme (Krisu ja Rasmus) nousivat esiin. Muiden väsy oli iso. EBK voitti ottelun 0-5.

Ottelun tsempparina palkittiin Martin ja reiluna pelaajana Rasmus.

puoliaika Kerrataan perusasiat

Väsymys painoi päätösottelussa GrIFK:ta vastaan. Grani voitti pelin 0-2. Ottelu oli numeroiden valossa tasaväkinen, mutta oma suorituksemme laahusti kaukana normipelistämme.

Ottelun tsempparina palkittiin Krisu ja reiluna pelaajana (kuka?).

Koko turnauksen esimerkkipelaajana palkittiin maalivahtimme Mikko. Hän pelasi läpi turnauksen omalla tasollaan, osoitti reipasta mieltä ja kylmäpäisyyttää tukalista tilanteista huolimatta.

Mietin kotimatkalla syitä pelitasomme “romahdukselle” sunnuntaina. Lohkomme oli kovempi kuin lauantaina, mutta se ei mielestäni vielä selitä sitä, että emme hallinneet enää pelin alkeitakaan: pelipaikat unohtuvat, syötöt harhailivat, levottomuus vallitsi, ryntäiltiin, avaukset menivät vastustajille. seisoskeltiin jne. jne .jne???

Näin käy väsyneille pelaajille. Me olimme todella puhki sunnuntaina, koska lauantai oli liian rankka koitos meille. Kolmen ottelun lisäksi uinti ja metsäreissu. Leppoisa uinti yltyi vesipalloksi ja pikku patikointi reippaaksi juoksulenkiksi. Eli olimme koko päivän liikkeellä.

Tästä on ottava opiksi: turnauksissa ottelujen jälkeen on pelaajien ehdottomasti levättävä. Ylimääräinen aktiviteetti syö vain seuraavan päivän otteluja. Mieli pitää rauhoittaa ja väsyneet jalat oikaista lepoon. Ottelujen jälkeen pääasia on energiavarastojen täyttäminen, palauttava venyttely ja Mustanaamion seikkailut syvällä viidakossaa zzzzz…..

Turnauksen kisajärjestelyt toimivat erinomaisesti. Ja opiston uusi kenttä on hieno. Tuntuu uskomattomalta, että se on meidän harjoituskenttä talvikaudella – Kisakallion lämmitettävä keinonurmi!

Käy katsomassa Aarton hienot turnauskuvat ViTa:n sivustolta.

Aiheet: kisakallio · olosuhteet · otteluraportit · pelaaminen · turnaukset · vapaa aihe
Avainsana(t): , ,

4 vastausta tähän mennessä ↓

  • Ansku Lehto // syyskuu 9, 2008 at 12:24 ip

    Turnaus oli kaiken kaikkiaan hieno kokemus, varmasti pelaajillekin vaihtelevasta menestyksestä riippumatta :)
    Sunnuntaina Mikko ja Ali saivat vihreän kortin, en enää muista kumpi kummasta pelistä, Ali vissiin viimeisestä. En ole 100% varma.

    Suuret kiitokset sinulle Raimo poikien huolehtimisesta koko kahden päivän ajan!! Se vapautti meidät muut vanhemmat täyspainoisesti kanttiini ym. järjestelytehtäviin :)

  • Jaana Lehmusvaara-Hjelm // syyskuu 9, 2008 at 5:52 ip

    Olen samaa mieltä ansukun kanssa ja kiitos siitä sinulle Raimo. Vietit tiiviin viikonlopun poikien kanssa. Tiesin että kullannuppuni ovat hyvässä tallessa saaden ruuan ja välipalan eikä tarvitse itse moisesta murehtia. Kaikesta väsymyksestä huolimatta pojat olivat onnellisia ja niin myös minäkin.

  • raimokow // syyskuu 10, 2008 at 1:45 ip

    Kiitos Ansku ja Jaana kommenteista, Jarin kanssa yhdessä heitä paimensimme.

    Luulen että pelaajat tietävät korttijaot tarkasti. Täydennän ne raporttiin sitten.

    Ja suurkiitos Askulle huoltotyöstä ja kanttiinin porukalle muonituksesta.

  • Ali // syyskuu 10, 2008 at 7:36 ip

    Hei kaikille!
    Hieno viikonloppu on pojilla ollut, vaikka väsyneenä illalla tulikin kotiin, silti niin intoa täynnä kertoen päivän tapahtumista.
    Harmi kun en itse päässyt paikalle noinkin hienoon tapahtumaan.

    Vielä jaksoi sunnuntai-aamuna herätä reippaasti pallon perään, vaikka jaloissa painoi jo edellisen päivän pelit.
    Oikeastaan vasta maanantaina ne pohkeet oli oikealla lailla kipeät…:)

    Kiitos teille kaikille, jotka olitte mukana tekemässä hienoa viikonloppua pojille!
    Kunniakirja, mitali, viiri ym. sai huoneessa parhaan paikan!

    Mirja

Kommentoi